perjantai 2. toukokuuta 2014

Minnan Vintagerinki 2/4

Eilen julkaisin viimeisenä viime tingassa vintagerinkimme ensimmäisen kortin. Mutta nytpä saatankin ehkä ennättää julkaisemaan ensimmäisenä rinkimme toisen viikon kortin!! ;D
Tällä kertaa oli Apris lähetysvuorossa ja yhtä upeat matskut tulivat myös häneltä! Mietin heti, että kylläpä nämäkin ovat taas niin minun mieleeni.. mutta toisaalta.. luulenpa, että kaikki vintage aiheinen on minulle mieleistä. :D
Tässä siis Apriksen laittamat materiaalit:


Ja tässä se, mitä näistä sain aikaan:


Tällä kertaa sain koristeista käytettyä kaikki. Lisänä löytyy muutamia pieniä osia myös Minnan viime viikkoisten matskujen hedenipusta. Ja kaikkia muita papereitakin on kortissa osaksi käytetty paitsi tuota kaikkein vaaleinta vaaleanpunaista. Eli, materiaalien käytön suhteen olen vaihteeksi ihan tyytyväinen itseeni. :)

Osaako kukaan muuten kertoa, että kenen valmistajan tämä leimakuva muuten mahtaisi olla? :)

Kertauksena vielä... ringissämme mukana siis Apriksen sekä emäntämme Minnan lisäksi siis Tiinu. Käykäähän kurkkailemassa heidän blogeissaan, sillä varmasti heilläkin siellä ilmestyy hyvinkin pian myös kortit esille. :)

Nyt ihanaa viikonloppua teille jokaiselle! <3 :)




16 kommenttia:

  1. Ihana kortti. Kauniisti olet värittänyt tuon kuvan. Itse väritän sitä vain aavistuksen. Leiman sai Craft Stamper -lehden (January 2013) mukana, Rogue Redhead Desings´n (rogueredheaddesings.com)-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ja kiitos tiedostasi! :)
      Niin itsekin ensin ajattelin tehdä, mutta sitten päätinkin kokeilla, että miltä kuva näyttäisi ihan kunnolla väritettynä. :D

      Poista
  2. Jopa ihana ja ihanilla väreillä!

    VastaaPoista
  3. Huikean kaunis kokonaisuus. Taidolla väritetty leimakuva. Tosi kiva sommittelu ja hienosti olet taasen materiaaleja käyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Apris! Näistäkin materiaaleista oli suuri ilo korttia saada tehdä! Suuri kiitos siis sinulle niistä! :)

      Poista
  4. Vau, tosi upea ! Hienosti olet värittänyt kuvan ja tyylikäs kokonaisuus kaiken kaikkiaan :D

    VastaaPoista
  5. Kyllä olet taitava! Upea kortti!

    VastaaPoista
  6. Ooh, upeaa.. Sä oot kyllä tasapainoisen koristeasettelun mestari..
    Upea kortti kerrassaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh.. äläs nyt. Kyllä meistä mestari on joku ihan muu! Mutta kiitos!! :)

      Poista
  7. Huikean kaunis kortti.Sinäkin väritit hienosti kuvan,itse en sitä uskaltautunut värittämään.Kauniin runsas kortti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiinu! Päätin juu kokeilla, että miten väritys tähän kuvaan onnistuu.. ja ei se nyt onneksi ihan pieleenkään mennyt. :)

      Poista
  8. Oikea ihanuus, kiva katsella miten erilaisia kortteja olette näistä hienoista materiaaleista saaneet aikaan :-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hilkka! Niinpä... se on aina yhtä jännää ja ihanaa nähdä mitä kaikkea upeaa toiset saavatkaan aikaan samoista matskuista. :)

      Poista