keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulukortti nro. 34, 2013

Heippis piiiiiitkästä aikaa! :)
Olen tässä pitänyt bloggailusta pientä joulutaukoa ja ottanut enemmän aikaa "tonttuilulle" sekä muille joulupuuhille. Nyt kuitenkin varmasti pari päivitystä ennen joulua saadaan varmaankin aikaiseksi ja sitten vietetään oikein kunnolla joululomaa ja nautitaan ajasta perheen kesken. Silloin siis tulossa myös pieni hiljaisuus blogiin joulun ajaksi. Mutta siitä sitten vielä myöhemmin.. :)

Kyllä on kamalaa kuvata korttejakin, kun hämärä tulee iltapäivästä jo niin hurjan aikaisin. Tämäkin kortti on aivan kumman värinen, kun vasta sen kuvasin, mutta täytyy ottaa vaikka huomenna päivästä parempi kuva. Piti kuitenkin joku saada jo otettua, että ehtii osallistumaan It`s all about the Vintage and Beauty haasteeseen #58.
Pakkohan siihen on ehtiä osallistua. :D
Aiheena oli tällä kertaa Talven lehvät ja tässä siis oma korttini. Ja se onkin tällä kertaa kokoa ( jo taitettuna) A5. Voi sanoa, että en koskaan tee näin isoja kortteja, mutta nyt päätin kokeilla, kun tuo kuvakin oli niin reilun kokoinen. Vähän erilaista välillä.
Tämmöisellä siis mukaan haasteeseen. :)

16 kommenttia:

  1. Hyvähän tuo on...
    Olet liian vaativa itsellesi!

    VastaaPoista
  2. Ihana kortti! Kyl tollasta kelpaa esitellä!

    VastaaPoista
  3. Thanks for joining us at It's all about the Vintage
    Elma

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis kortti. Ihania ja runsaita koristuksia ja kaunis kuva.

    VastaaPoista
  5. Tämä on todella kaunis ja UPEA! Pidän todella tavastasi asetella koristeet ja ihanista yksityiskohdista, joita korttisi sisältävät!!
    Kiva, kun osallistuit Vintage and Beauty -haasteeseen!!!
    Lämmintä joulua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sande kauniista sanoistasi! <3 Tuntuu todella ihanalta kuulla, että korteistani tykätään. Ja mahtavaa on saada aina osallistua.. kiitos siitä mahdollisuudesta! Lämmintä ja rauhallista joulua myös sinulle! :)

      Poista
  6. Hi Jaanuska, just stopping by to say how delightful your blog is. Thanks so much for sharing. I have recently found your blog and am now following you, and will visit often. Please stop by my blog and perhaps you would like to follow me also. Have a wonderful day. Hugs, Chris
    http://chelencarter-retiredandlovingit.blogspot.ca/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Chris and welcome! It`s wonderful that you have found my blog! I also like to your blog and i`m now following you. I wish you merry christmas! :) Hugs, Jaanuska

      Poista
  7. Aivan ihana kortti ja kadehdittavan runsaat ja taitavasti asetellut koristukset :) Kiva, kun osallistuit It's all about the vintage and beautyn haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi suuri kiitos kauniista sanoistasi Sanna Saksija! <3 :)

      Poista
  8. olet tehnyt aivan ihania kortteja;)
    hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos maija! <3 :) Itsekin pikaiseen jo virailin selailemassa blogiasi.. ja aika meni huokaillessa ihastuksesta. Sinulla on myös blogi täynnä aivan huikean kauniita kortteja! Ihanaa viikonloppua myös sinulle! :)

      Poista