perjantai 10. tammikuuta 2014

Apriksen Ystävänpäiväkortti-rinki 1/4

Kyllä vaan! Taas ollaan korttiringissä mukana! Ilokseni Apris laittoi ystävänpäiväringin pystyyn ja siihenhän piti tietenkin hirmuisella kiireellä ilmoittautua, että ehti mukaan. :D

Keskiviikkona tulikin sitten jo Apriksen super suloiset matskut perille ja tänään ennätin niistä kortin kasaamaan. Tämmöinen oli kuoren ihana sisältö:

Pienen hetken materiaaleja pyörittelin, kunnes sainkin jo jonkinlaisen vision, mitä lähdin toteuttamaan.
Ja tämmöinen on lopputulos:
Ihana kuva on Magnolian ja nimeltään "Tilda with dotbow". 

Ringissä ovat itseni ja emäntämme Apriksen lisäksi myös Tiinu sekä Sari. Kävin jo tietenkin heti vakoilemassa, että joko olivat naiset ennättäneet omia korttejaan tekemään/postailemaan, mutta eivät olleet vielä. Uskaltauduinpa nyt sitten kuitenkin olla ensimmäinen. Käykääs kurkkimassa heidänkin korttinsa, kunhan ehtivät saada ne ensin esille. :)

Seuraavaksi onkin sitten jo minun vuoroni lähettää matskut. Ja meinaakin iskeä jo vähän hätä, sillä en vielä ole juuri ollenkaan ajatellut, että mitä kuoriin matkaan sujautan. Saapas nyt sitten nähdä... se onkin vielä yllätys itsellenikin. :D

Ihanaa Maija, että liityit lukjakseni!! Suuresti tervetuloa! :)

Ja ihanaakin ihanempaa viikonloppua kaikille!! <3 :)

14 kommenttia:

  1. Voi miten ihana kortti,sinä se aina osaat,ihastuttava kokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tiinu! Niinhän sinäkin!! :)

      Poista
  2. Aivan ihanan suloinen kokonaisuus, ja tosi kauniisti väritetty leimakuva!

    VastaaPoista
  3. Wau, huikean kaunis kortti. Taidolla väritetty kuva. Kivasti olet materiaaleja käyttänyt jälleen kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Apris kauniista sanoistasi! <3 :)

      Poista
    2. Voi miten IHANA hempeys. Tosi kaunis...

      Poista
  4. Ihanan runsas ja yllättävistä kohdista löytyy yksityiskohtia Ü Olen yrittänyt opetella käyttämään enemmän "kaikkea" korteissani, mutta vielä yksinkertaisella linjalle mennään. Tästä kelpaa ottaa oppia itse kunkin. Kaunis kortti!

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanainen kortti, monenlaista kivaa olet saanut mahtumaan :-))

    VastaaPoista