maanantai 30. syyskuuta 2013

Syystervehdys!

Taas pukkaa syksyistä korttia. Tein kortin Vintage and Beauty haasteeseen #53, jossa oli annettu aiheeksi syksyn satoa. No, sitähän tästä löytyy.... satoa, vintagea ja syksyä. Tällä siis mukaan! :D

Syksyistä alkanutta viikkoa myös teille kaikille! :)

lauantai 28. syyskuuta 2013

Äideistä parhain...

En ole aikoihin jotenkin muistanut koko tilkkukortteja vaikka olen aina tykännyt niistä ihan mahdottomasti. Nyt Katin-kontissa vieraillessani näin hänen huikean upean ja kauniin jouluisen tilkkukortin ja siitä innostuneena päätin itsekin tehdä tilkku menetelmällä pitkästä aikaa kortin.

Minun korttini on periaatteessa äitienpäiväkortti, mutta vaikka nyt ei äitienpäivä ole lähelläkään, aion antaa tämän silti omalle äidilleni kiitoksena suuresta avusta, jonka olemme häneltä saaneet. :)
Lisäksi tämä Artin täti toimikoon hänelle muistutuksena, että välillä on myös muistettava levätä ja rentoutuakin. :D

Ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille ja Anskulle lämpimät tervetulotoivotukset lukijakseni! :)

torstai 26. syyskuuta 2013

Syksyiset onnittelut...

Ihanaa syksyistä torstaita kaikille! :)
Kelit ovat olleet nyt jo hyvinkin koleita ja syksyisiä ja niin on tällä kertaa myös korttinikin, joka on jollekin pienelle 2-vuotta täyttävälle neitokaiselle. :)

Syksy ei ole kyllä ollenkaan lemppari vuodenaikani, mutta kaikki lapseni ovat silloin syntyneet, joten juhlaa riittää. Ja nyt vanhempana olen kyllä oppinut jo jollakin tavalla nauttimaankin tästä ajasta. Se värien loisto ja tunnelmallisuus, kun saa jo pimentyvinä iltoina istua kotona lämpimässä oman kullan kainalossa ja vielä kynttilöiden loisteessa. On se vaan aika ihanaa! <3
Yritetään siis jookos kaikki nauttia täysillä tästäkin ajasta.. ei se syksykään loputtomiin jatku, kun talvi tuo jo taas pakkashanget tullessaan. :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

maanantai 23. syyskuuta 2013

Onnea...

Tässä tulisi vaihteeksi taas vähän vintagekorttia. Ja hyvinkin yksinkertaisella toteutuksella mennään. :)

Osallistun kortillani Inspis-haasteeseen #17, jossa aiheena oli tällä kertaa vintage ja tunnetilasi (molemmat tai jompikumpi). No, vintageahan tässä nyt on ainakin. Yritin miettiä, että millainen tunnetilani mahtoi olla korttia tehdessä ja luultavasti tunteita ehti olla hyvinkin monia, sillä tein tätä korttia hyvinkin pikku hiljaa muutaman päivän ajan. Minä kun saan joskus hyvinkin yksinkertaiseen korttiin menemään vaikka kuinka ja kauan. :D Joka tapauksessa... tunsinhan minä ainakin haikeutta ja ehkä jopa pientä masennusta johtuen harmaista, sateisista ja kylmistä päivistä. Minua myös harmitti samaan aikaan monet arkiset, mutta hyvinkin pienet asiat. Sitä en tiedä, että näkyykö nämä kortissani... mutta, tämmöisellä lähdetään kuitenkin mukaan! :)

Sitten... haluan vielä kiittää teitä ihan jokaista jotka olette taas blogissani vierailleet! <3 Vierailijoita on käynyt nyt jo melkein huimat 6000!!! WAU!!! Ja ette arvaakkaan kuinka paljon jokainen jättämänne ihana kommentti on lämmittänyt mieltäni. Kiitos! Olette ihania!! Iso halitus! <3 :)

Lopuksi haluan vielä toivottaa erittäin lämpimästi tervetulleiksi Hilkan sekä Marskun lukijoikseni! Ihanaa, että liityitte joukkoomme! :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Vastauksiani erääseen haasteeseen ja uutta haastetta tietty samalla eteenpäin.... :)

Vilimarika laittoi minulle jo heinäkuussa ihanan haasteen ja tuolloin vielä töissä ollessani olin olevinani niin kiireinen, että lupasin paneutua asiaan myöhemmin sitten oikein kunnolla. Ja se aika on nyt VIHDOIN koittanut!!! :D

Tämmöisiä hyvin kiperiäkin kysymyksiä sain ja niihin yritän nyt vastailla.. :)



1. Minkä menetys sinua on kirpassut eniten?

Suoraan sanoen en tarkkaan tiedä... mummoni kylläkin nukkui pois ollessani vielä kovin pieni, 6-vuotias... mutta muistan sen yllättävänkin hyvin. Ja etenkin pienelle tytölle (jonka on muutenkin vaikea ymmärtää tämmöisiä asioita) se oli todella kova paikka.. Ehkä se voisi olla se. :(

2. Kun tänään katsot elämääsi taaksepäin, mitä mieleesi tulee ekana, mitä harmittelet yhä?

Hmmm... luultavasti sitä, että ammattikoulu opintoni jäivät kesken vuosia sitten, kun minulla ilmeni suuri määrä eri allergioita. :/

3. Oletko kateellinen tai ollaanko sinulle kateellisia? Mistä ja miksi?

Ehkä olen joissakin määrin kateellinen niille, joilla on ollut mahdollista hommata itselleen se ihan "oikea" oma koti. Tai tässä tapauksessa lähinnä se omakotitalo kera oman kunnon pihan ja rauhan. 

4. Käsi sydämelle, huudatko lehtimyyjille, ovikaupustelijoille, kerjäläisille?

En huuda. Suoraan sanoen en niistä kyllä juurikaan pidäkään, mutta ihan ystävälliseen ja asialliseen sävyyn olen aina kuitenkin saanut kerrotuksi, että en ole kiinnostunut. :D

5. Oletko oikeasti onnellinen? Miksi?

Olen... olen erittäinkin onnellinen! Syitä on varmasti moniakin, mutta tärkeimmät niistä on... huippu ihana aviomies rinnallani, 3 tervettä ja maailman suloisinta lasta, katto pään päällä, mahtava perhe ja lähipiiri sekä ihania ystäviä. Sekä tietenkin mahtava harrastus (askartelu) ja sen myötä tulleet ihanat askarteluystävät (te)! ;)

6. Tunne vai järki-ihminen?

Varmasti jonkin verran molempia, mutta kyllä se viime kädessä taitaa mennä kuitenkin tunne puolelle... :)

7. Asia, mikä sinun pitäisi tehdä, muttet ole tehnyt vieläkään ja miksi se vieläkin on tekemättä?

No varmaankin se ammatin hankinta, josta jo kohdassa 2 mainitsin. Allergioideni vuoksi koulu jäi kesken ja pääsin töihin.. sitten hyvin nopeasti rupesinkin odottamaan jo esikoistani. Ja nyt lasten syntymien jälkeen en vain ole osannut koulun penkille uudestaankaan lähteä... :/

8. Kuinka rasismi sinussa tulee esille?

Jaa-a... no ainakin luultavasti siinä, kun rikoksia tapahtuessa on hyvin monesti osallisena ollut ulkomaalainen. Ja tästä syystä heidät herkästi liittää ainakin tietynlaisiin rikoksiin jo ajatuksissa vaikka ei koko tapauksesta juurikaan yksityiskohtia tietäisikään. Olipas hirmu vaikeaa selittää... ymmärsitteköhän yhtään? :D

9. Minkälainen kuva on facebookissa profiilikuvanasi?

Hyvin yksinkertainen ja tavallinen. :D

10. Onko erotiikka sallittua vanhoillakin? (vanhempasi, isovanhemmat, sinä itse kenties? )

No miksi ei!!! Tietenkin! Sehä on asia, joka kuuluu ihan jokaiselle ikään katsomatta! ;D


Siinäpä ne... kiitos Vilimarika haasteesta! Toivottavasti selviydyin kysymyksistä edes jollakinlailla kunnialla. :D

Tässä tulee sitten vuorostaan minun kysymykseni:

1. Mikä on sinun suurin/rakkain lapsuuden muistosi?
2. Onko sinulla lapsia/lasten lapsia tai haluaisitko niitä joskus?
3. Mikä on sinun lempi vuoden aikasi ja miksi? 
4. Milloin olet viimeksi tuntenut olleesi todella lapsellinen (hyvässä tai huonossa mielessä) ja minkälainen tilanne se oli?
5. Jos sinun pitäisi valita kotoasi vain yksi kaikista rakkain esine, niin mikä se olisi ja miksi?
6. Oletko eläinrakas tai onko itselläsi joitakin eläimiä?
7. Onko tämän hetkinen työsi juuri sitä, mitä olet aina halunnutkin tehdä vai olisiko se jotakin ihan muuta?
8. Tekeekö raha sinut onnelliseksi tai kuinka tärkeää se sinulle on?
9. Oletko "kaupunkilainen" vai "maalainen"?
10. Ja sitten.. ettei ihan eksyttäisi liian kauas aiheesta... niin kerro oma paras askartelutavaroiden säilytys vinkkisi. :D Se voi olla mille vain.. leimoille, stansseille, papereille, pienille tilpehööreille, työvälineille tms. Kunhan olet sen vain itse kehittänyt. :)

Ja haluan haastaa seuraavat 10 ihanaa blogia vastaamaan kysymyksiini ja jatkamaan haastetta muille omilla kysymyksillään:
:)

Vauvakortti reseptillä....

Hellurei!

Tekaisinpa taas jälleen kerran yhden vauvakortin lisää. Ja tällä lila/pinkki sävyisellä pläjäyksellä osallistun P*skarteluhaasteeseen #201, jossa aiheena resepti. Resepti kuului näin: 1 nappi, 2 haaraniittiä ja 3 paperia. Minulla nappi löytyy rusetin keskeltä, haaraniitit kukkien keskustoista ja papereita on kuvan alla oleva stanssattu kehys sekä valkoinen ja pinkki stanssattu boordikuvio taustalla. Näillä siis mennään! :)

Ihanaista torstaipäivää teille ihan jokaiselle ihanaiselle ihmiselle!! <3 :)

tiistai 17. syyskuuta 2013

7-vuotiaalle....

Tänään sain aikaiseksi kortin 7-vuotiaalle... no, tosin tuo numero näyttää kyllä ihan ykköseltä. Leima oli muutenkin hieman ykkösen näköinen, mutta sitten menin vielä töhöttämään ja iskin sen hieman vinoon väärään suuntaan. Onneksi kakussa on kuitenkin 7 kynttilää. :D Menee tämä siis kai myös vaikka 1-vuotiaallekin hätä tilanteessa. :)

Osallistun kortilla Korttisirkuksen haasteeseen #7, jossa Nanna antoi aiheeksi tällä kertaa ELÄIN. Minun hiirulaiseni sopii siis tähän. :)

maanantai 16. syyskuuta 2013

Joulukortti nro. 2, 2013...

Minäpäs se sain kuin sainkin toisen joulukorttini tältä vuodelta valmiiksi! Hiljaa hyvä tulee.. eikös? :D

Osallistun kortillani Villakeijun haasteeseen 9/2013, jossa aiheena tällä kertaa ripaus kultaa tai hopeaa. Itse käytän yleensä kyllä jonkin verran molempiakin, mutta tällä kertaa valitsin korttiini hopean valkoisen kaveriksi. :)

Myytäviä papereita...

Setti A
 8 kpl hienoja ja värikkäitä 6x6 kokoisia papereita. Hinta 2,20€

Setti B
12 kpl aivan ihania vintage henkisiä Glitz :n kuviopapereita setistä nimeltä Cashmere Dame.
Koko 6 x 6, hinta 3€

Setti C
12 kpl ihania erilaisia kuviopapereita, koko 6x6 (n. 15 x 15 cm) Hinta 2,40€

Setti D
12 kpl ihania erilaisia kuviopapereita, koko 6x6 (n. 15 x 15 cm) Hinta 2,40€

Setti E
12 kpl suloisia ja syötävän söpöjä Glitz :n kuviopapereita setistä nimeltä Hello Friend.
Koko 6 x 6, hinta 3€
Myyty!

Setti F
8 kpl super ihania papereita, nimeltään ”LOVE”, esim. rakkaus ja ystävänpäivä kortteihin, mutta käyvät tietystikin vaikka mihin! Koko 6x6 (15,2 x 15,2 cm), hinta 2€

Setti G
24 kpl aivan hirmuisen ihania ja suloisia kissa ja koira-aiheisia papereita, nimeltään ”THE PETS STACK”. Koko 11,5 x 16,5 cm, hinta 4,80€

Setti H
Marianne Design, Indian Summer
8 kpl erilaisia ihania pirteitä ja keväisiä papereita, koko 14,8cmx21cm (A5) Hinta 2€
NÄITÄ MYYNNISSÄ 2 SETTIÄ!



Kirppistelyä....


Taas muutamia lisäyksiä....
Muistakaahan, että ainahan saa tehdä tarjouksen, jos ei jokin hinta miellytä! :)


PUUPALIKALLISIA STAMPENDOUS LEIMASIMIA


1. Tekstileima, hinta 6€
2. Cameo, hinta 6,50€
Lintu ja pesä, hinta 7€



lauantai 14. syyskuuta 2013

Lisää myytäviä... :)

STANSSEJA
Cuttlebug stanssi + Happy Halloween kohokuviointitasku, hinta 4€

Cuttlebug hautakivi stanssi + kohokuviointitasku, hinta 5€
(vaikka poikien hurjiin kortteihin sekä tietty halloween aiheisiin juttuihin)

Spellbinders Heart Circles stanssit kaikki 4 kpl, hinta 18€
MYYTY!

Marianne Design kukkakori ja nimilappu stanssi, hinta 7€ MYYTY!

Marianne Design Baby stanssi, hinta 8€ MYYTY!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Lisää tavaraa kirppikselle... nyt leimoja. :)

LEIMOJA...

Suloinen norsu ja perhonen. Leimat ovat uusia. Norsun koko n. 7  x 7,5 cm. Hinta  5€0
MYYTY!

Onnittelut, 2€
Kutsu, 1,50€
Merry & Bright, 1,50€
Yeah! for you, 1,50€ MYYTY!
Hi there, 1,50€ MYYTY!
Whoopee, 1,50€ MYYTY!

Marianne Design akryylileimasin.
Itseään peilaileva hieno tyttönen, korkeus 9 cm ja leveys 7 cm. Hinta 3€
MYYTY!

Mo Manning, Sumpins Wrong. koko n. 6,5 x 7 cm, hinta 6,50€
MYYTY!

Magnolia, Sleeping baby Tilda, koko n 3,9x7,4cm. (Leimassa jonkin verran mustejäämiä, mutta eivät vaikuta leimaus tulokseen) Hinta 8,50€
MYYTY!

Enkeli, kuvan koko n. 4 x 5,5 cm. Hinta 3€ MYYTY!

Mummo, pappa ja vauva, koko n. 5,5 x 7 cm. Hinta 8€
MYYTY!

Minileimoja (järjestys vasemmalta oikealle)
1. 3€
2. 2,50€
3. 3,50€
4. 3€
MINILEIMAT MYYTY!

Ihana Hero Arts Halloween leimasetti ja timantit. Uusi! Hinta 3,50€
MYYTY!


Omaa pientä askartelukirppistä...

Heipsan!! :)
Olen jo jonkin aikaa suunnitellut, että laittelen näitä kirppis juttuja tänne omaan blogiin myyntiin, kun on sitten niin paljon helpompi heti itse päivitellä myytyjä tavaroita tms. ja saavat täällä muutenkin olla miten kauan vain ilman mitään kiirettä. Kyllähän tästä blogista tulee tietenkin heti aikamoinen sekamelska, mutta eivätköhän nuo kuitenkin tänne sekaan mahdu.. :D

En siis ole perustamassa mitään uutta kirppistä, vaan ainoastaan näitä omia ylimääräisiä juttujani myyn, jos joku on jostakin kiinnostunut. Laittelen niitä tänne aina pikku hiljaa kunhan ennätän. :)

Toimitaan normaaliin tapaan, eli jätä ensin kommenttina varaus ja sitten viestiä s-postiin. Pk:t lisään loppusummaan. Jos hinnat eivät miellytä, niin aina voi toki antaa tarjouksen! ;)

Tässä siis ensimmäisiä...

KIMALLELIIMOJA
Cart-us uudet kimalleliimat, pullossa 20 ml (itsellä vahingossa tuplahankinta)
-ruskea, hinta 1,50€
-kulta, hinta 1,50€

DISTRESS INK MUSTETYYNY
Aivan uusi ja käyttämätön distress ink mustetyyny (vielä muovissakin), väri rusty hinge.
Hinta 4,20€
MYYTY!

SYDÄNKRANSSI POHJA
Metallinen/rautanen (mutta hyvin kevyt) aivan ihana sydän kranssi, jossa roikkuu lintu. Tästä on mahtavaa tuunata ihan minkälainen vain oman näköinen koriste esim oveen tai ikkunaan. Sydämen leveys on n. 17cm ja korkeus n. 15,5cm. Hinta 3,50€
NÄITÄ MYYNNISSÄ 2 KPL

SATIININAUHARULLA
Kuparinruskeaa satiininauhaa 4,5m, leveys 10mm. Hinta 1,60€

NAUHASETTI
Pakkauksessa kauniita erilaisia nauhoja 6 kpl, kutakin 92cm. Hinta 2,80€

PROMARKER TUSSEJA
Uusia Promarker tusseja, hinta 2,30€ / kpl

PÖRRÖNAUHOJA
2 pakkausta ihania pörrönauhoja vihreän ja lilan eri sävyissä.
Paketissa on 7 erilaista nauhaa, kutakin n. metrin verran. Pakkauksissa ei valitettavasti ole tarkkaa mittaa nauhoille. Mittasin toisen pakkauksen alimmaisen nauhan ja pituus oli 1,2 m.
Hinta 2,80€/ pakkaus

KORISTEITA
Eri muotoisia sinisen/hopean, violetin sekä sinisen/punaisen sävyisiä tarrapintaisia timantteja. Hinta 1,10€ /pakkaus

PUISIA NUMEROITA
15 kpl ihanan mahtavan hauskoja puisia numeroita ja muutama merkki vaikka lasten synttärikortteihin. Numeroiden korkeus n. 6 cm. Hinta 2,50€  
LEIKATTUJA /STANSSATTUJA KUVIA
12 sivua upeita erilaisia koristeita, jotka ovat valmiiksi leikattuja. Irrotat ne vain arkista. Lehtiön nimi on Pretty girl ja se sisältää mm. kirjaimia, sanoja, tageja, boordeja, kulmia, kuvioita ja erilaisia muita kuvia. Hirmuinen määrä koristeita! Hinta 5€

Vauvakortteja taas vaihteeksi...

P*skarteluhaasteessa #199 on aiheena tämmöinen ihana luonnos ja minä tein itseasiassa kaksikin korttia sen mukaan. Vauvakorttia kun päätin ruveta toteuttamaan, niin tietenkin piti tehdä kortti niin tytölle kuin pojallekin.

Tässä ensin kortti tytölle...

Ja sitten samanlainen pojalle...

Näillä siis mukaan tämän kertaiseen P*skikseen.. :)

perjantai 6. syyskuuta 2013

Suuri kiitos maaliman mahtavimmalle työkamulle..

Vietin kesän tutussa, huippu kivassa työpaikassa, jossa oli myös huippu kivoja työkavereita. Erästä heistä haluan kuitenkin kiittää vielä ihan erikseen. Hän on ihana, ymmärtäväinen, hauska ja työpäivät hänen kanssaan ovat olleet aina yhtä iloa! Jotenkin vain olemme kovasti samalla aalto pituudella. Ja niinpä päätin laittaa hänelle kortin menemään postissa kiitoksena ja piristämään hänen päiväänsä. :)

Nämä mahtavat Artin kana-ystävät ovat kuin suoraan minä ja työkamuni, joten siitä päätin hänelle kortin rakennella. :D Nuo ihanat kartonki tekstileikkeet tilasin Heidin korttipajasta, jotka Heidi varta vasten minulle tilauksestani teki. Siellä on vaikka ja mitä ihanaa! Menkäähän ihmeessä katsomaan!! :)

Niin ja sitten... Susku Lehtinen ja Katjuska, lämpimästi tervetuloa lukijoikseni! Ihanaa! Porukkamme se vain kasvaa kasvamistaan... nyt jo huimat 23 lukijaa! Suuret kiitokset teille ihan jokaiselle sekä kaikille muillekin vierailijoille! Tämä merkitsee minulle erittäin paljon! <3 :)

maanantai 2. syyskuuta 2013

Vintage and Beautyn syyskuun namunen...

Taas vaihtui kuukausi ja jälleen olisi ihanaa namua jollekin onnekkaalle tarjolla.. menkäähän kaikki TÄNNE kurkkaamaan ja osallistumaan! :)

Jälleen yksi onnittelukortti lisää...

Onnittelukorteille on aina eniten tarvetta. Varsinkin niille, jotka käyvät moneen tarkoitukseen. Tässä on taas yksi kortti lisää siihen sarjaan. :)

It`s all about the Vintage and Beauty haasteessa #51, on aiheena tällä kertaa metallikoristeiden käyttäminen. Ja niitä minulta löytyy tuo rusetista roikkuva sydän sekä tuo "köynnös" tuossa kuvan oikealla puolella. :)

Lisäksi osallistun kortillani Kortiston haasteeseen #39, jossa aihe oli vapaa. Niinpä korttini käy myöskin siihen. :) 
Niin ja, muuten... Kortiston Joanna ilmoittikin meidän monien murheeksemme, että tämän kertainen haaste on samalla myös viimeinen haaste. :( Nyt siis kaikki vielä viimeistä kertaa osallistumaan suurin joukoin Kortiston viimeiseen haasteeseen! Vielä ehtii mukaan! :)