tiistai 23. huhtikuuta 2013

Korurasia äidille...

Mukavaa maanantaipäivää askartelun ystävät! :)
Klemmarikellarista hommasin jo jokin aika sitten tämmöisen kivan pahvisen korurasian. Ja nyt sitten päätin, että jospa siitä saisi jotakin aikaiseksi vaikkapa äitienpäivä lahjaksi.
Eli tästä lähdettiin liikkeelle.



Ja tässä on sitten lopputulos. En ole ihan tyytyväinen, koska minulla oli rasian varalle jo aika suuriakin suunnitelmia. Tulos ei kuitenkaan ollut oikein sinne päinkään mitä olin ajatellut. Mutta ehkäpä jossakin vaiheessa hommaan uuden rasian ja sitten teen jotakin aivan muuta. Ja onhan tämä nyt kuitenkin ihan kiva. luulen, että äitini kyllä tykkää. :)




Osallistun rasiallani myös Miian arvontaan Nurkkaanajettu blogissa. Mukaan arvontaan päästäkseen piti kokeilla tehdä jotakin uutta, mitä ei aiemmin ollut kokeillut. Ja minäpä en ollut koskaan aiemmin kokeillut servettilakka tekniikkaa. Se oli siis testauksessa nyt tässä rasiassa. 
Rasian pinta jäi jostain kohtaa hyvinkin rosoiseksi, mutta se ei minua haitannut, sillä oikeastaan se on minusta aika kiva juuri niin. :D Sopii mainiosti minun tekeleeseeni! Ihan hyvä ekaksi kokeiluksi! ;)
Vai mitä sanotte? :)

Ja Nonni, oikein paljon tervetuloa lukijakseni! :)

6 kommenttia:

  1. Kaunishan tämä on, mutta niinhän se usein on että omaa työtään katselee kriittisemmin. Kyllä kelpaa koruja säilyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin se kyllä tosiaan taitaa olla.. olen kuullut siitä usein, että olen kuulemma liiankin kriittinen.. :D

      Poista
  2. Huh! Ja jestas! todellinen kaunotar!

    VastaaPoista
  3. Huikean hieno rasia ja varmasti äitisi pitää lahjasta. Todellakin upea enkä näe tässä mitään vikaa,olen ihan lumoutunut miten kaunis työsi onkaan.

    VastaaPoista